Käsipalloseura Riihimäen Cocks järjesti jälleen hieman uudistuneen koulukäsipalloturnauksen. Tällä kertaa kilvoiteltiin alakoulujen sarjoissa ja turnaus vietiin läpi kolmessa päivässä. Osallistuneita joukkueita oli kaikkiaan 11 eri koulusta 72 joukkuetta. Turnaukseen osallistui peräti 682 lasta Riihimäen ja lähikuntien koulujen 1-5 luokilta.

Turnausaikataulun tiivistämisen vuoksi yhtenä pelipäivänä oli otettu mukaan myös Riihimäen uusi Palmu Areena, jossa viidesluokkalaisten sarjat pelattiin.

Kuten kunnon urheiluturnauksessa pitääkin, nähtiin ottelupaikoilla riemunkiljahduksia, iloa, pettymyksiä ja harmistuksia mutta ennen kaikkea paljon hyvää mieltä. Otteluita viheltämässä oli liuta Cocksin edustusjoukkueen pelaajia ja nimmaritkin olivat kysyttyä tavaraa turnauksen aikana.

Lasten suustahan totuus kuuluu ja Cocksin nettisivujen toimitus sai lapsilta seuraavanlaisia kommentteja:

”Oli kivaa pelata, Parasta käsipallossa on kun saa tehdä maaleja. Tehtiin äskeisessä pelissä johtomaali vasta viimeisellä minuutilla”,  Matias, 2lk. Pohjoinen koulu

”On ollut tosi kiva turnaus. Maalinteko on käsipallossa parasta. En vielä harrasta itse käsipalloa” Luka

”Nyt on kaksi peliä pelattu. Toinen voitettiin ja toinen oli tasapeli. Minusta käsipallossa kivointa on kaikki. Pelaan itse Cocksin minitytöissä.” Fanny 2lk

”On tosi kiva turnaus. En tiedä mikä olisi parasta käsipallossa, kaikki.” Elsamaria, Pohjoinen koulu.

Hauskaa oli myös järjestäjillä! Toivotamme kaikki lajista innostuneet tervetulleeksi Cocksin joukkueisiin ja toivomme taas loistavaa turnausta ensi lukuvuonna!

Mitalistit koulukäsipallossa:

3lk tytöt

  1. Uramo 3A
  2. Pohjoinen
  3. Lasi

 

3lk pojat

  1. Herajoki
  2. Lasi keltainen
  3. Eteläinen

 

4lk tytöt

  1. Eteläinen
  2. Lasi keltainen
  3. Uramo 4B

 

4lk pojat

  1. Eteläinen 2
  2. Eteläinen 1
  3. Pohjoinen

 

5lk tytöt

  1. Peltosaari
  2. Lasi keltainen
  3. Patastenmäki

 

5lk pojat

  1. Lasi keltainen
  2. Pohjoinen
  3. Uramo 5A