Riihimäen Cocksin ja Suomen maajoukkueen maalivahti Kalle Alander siirtyy loppukaudeksi lainalle HIFK:iin. Cocksin kolmosmaalivahdin paikka vaihtuu taisteluksi HIFK:n ykkösmaalivahdin paikasta.

– Näen tämän Kallen osalta hyvänä mahdollisuutena. Peliminuutit meillä ovat tiukassa, nyt hän saa keväällä toistakymmentä kovaa peliä alle ja vastuullisia peliminuutteja, Jari Viita Cocksista kommentoi.

– Kallen kehittymisen kannalta lainalle antaminen on myös Cocksille etu.

Alander itse on samaa mieltä.

– Viikko sitten sain tarjouksen, ja kun keskustelimme siitä, tuntui järkevältä ratkaisulta ottaa tarjous vastaan.

– Saan siellä mahdollisuuden ottaa enemmän vastuuta ja näyttää osaamistani, Kalle toteaa.

– Tässä yhtälössä on kolme osapuolta ja yhtä monta hyötyjää. Tämä on hyvä esimerkki siitä miten seurat voivat tehdä yhteistyötä, vaikka kilpailevat tietyllä tasolla keskenään, todetaan puolestaan HIFK-johdosta.

Alander vahtii HIFK:n maalia kevätkauden loppuun, ja palaa Cocksin riveihin kun HIFK:n pelit loppuvat. Heti ensimmäisenä hän pääsee torjumaan Cocksin heittoja Riihimäellä Urheilutalolla 26.1.