Cocksin ja Atlas Vantaan välinen välieräsarja on kahden ottelun jälkeen tilanteessa 2-0. Perjantai-iltana joukkueet iskivät yhteen Atlaksen kotikentällä Myyrmäen Urheilutalolla ja Cocks oli jälleen ensimmäisen ottelun tavoin parempi. Tällä kertaa kamppailu oli kuitenkin huomattavasti ensimmäistä tasaisempi ja Cocksin voitto ratkesi vasta toisen jakson vahvan alkurynnistyksen myötä.

Ottelun avausjaksolla ei nähty parasta Cocksia. Puolustus päästi vastustajan jatkuvasti liian vapaisiin heittopaikkoihin, eikä hyökkäyspäässäkään tahtonut kulkea samaan malliin kuin viime aikoina on totuttu. Myöskään maalivahtipeli ei ollut tarvittavalla tasolla. Vitalii Shitskolla ei ollut paras päivänsä, eikä Kalle Alanderkaan onnistunut sen paremmin.

Toisaalta samaan aikaan kotijoukkue Atlas Vantaa esitti huomattavasti terävämpää peliä molemmissa päissä kenttää kuin mitä keskiviikkona saatiin Riihimäellä todistaa. Atlas puolusti aggressiivisemmin ja onnistui usein häiritsemään Cocksin kuvioita riittävästi ja hyökkäyspäässä joukkue käytti Cocksin passiivisuuden hyvin hyödykseen. Puoliaikaa lähdettiin viettämään tasatilanteessa 16-16 avausjakson tehomiehen Milan Filicin tuotua isännät tasoihin puoli minuuttia ennen peliajan umpeutumista.

DSC_0092

Cocks oli tauon aikana päättänyt ryhdistäytyä. Maalinsuulle vaihdettiin jo illan kolmas kokelas Kirill Morozov ja oman pään tukkimiseen kiinnitettiin muutenkin uutta huomiota. Eikä aikaakaan kun Cocks oli karannut tukevaan johtoasemaan. Morozov napsi useita maukkaita koppeja ja käynnisti perään tehokkaita hyökkäyksiä, joiden seurauksena Cocks vei ensimmäisen vartin tyrmäävästi maalein 1-10 ja käytännössä ratkaisi ottelun edukseen. Atlas sai vielä uudelleen paremmin juonesta kiinni, mutta Cocks oli jo karannut liian kauas ja hoiti rutiinillaan ottelun loppuun. Toinen välierävoitto kirjattiin lopulta vierailijoille viiden maalin erolla lukemin 27-32.

Cocksin tehomiehinä ottelussa toimivat tutut nimet Teemu Tamminen ja Nico Rönnberg, jotka molemmat kurittivat Atlasta yhdeksän maalin edestä. Ensimmäisen välierän vaihtopenkin puolelta seurannut Rönnberg teki suurimman vaikutuksen ottelun tähtiraatiin ja valittiin ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi. Vähintään yhtä suurta roolia Cocksin voitossa esitti toisen jakson maalia vartioinut Kirill Morozov, jonka ohittaminen oli kotijoukkueelle pitkään lähes mahdoton tehtävä.

DSC_0057

Cocksin ja Atlas Vantaan kolmas ja mahdollisesti jo ratkaiseva välieräottelu pelataan Riihimäen Urheilutalolla maanantaina klo 18:30 alkaen. Toisessa välieräparissa HC West ja Dicken pelasivat jälleen tasaisen ottelun, jossa voittajaksi selvisi lopulta ensimmäisen koitoksen tavoin vierasjoukkue. Dicken siis tasoitti puntit 27-30 – voitollaan ja kaikki on vanhojen kilpakumppaneiden välillä jälleen avoinna.

Atlas Vantaa – Cocks 27-32 (16-16)

Maalintekijät:

Atlas Vantaa: Filic 6, Säkkinen 4, Näntö 4, Kinos 4, Kivinen 3, Mimic 2, Laaksonen 2, Kettunen 1, Janicijevic 1

Cocks: Tamminen 9, N. Rönnberg 9, Sjöman 4, Kovalenko 4, Novoselov 2, Syrjälä 1, Safronii 1, Nenita 1, Jansson 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Rönnberg Nico, Cocks
** Morozov Kirill, Cocks
* Kinos Nikko, Atlas Vantaa

Kuvat: FSC Media