Cocksilla on takanaan tiukka kolmen pelin ‒ ja kolmen voiton ‒ rupeama SM-liigassa. Seuraavaksi joukkue matkaa Liettuaan ja kohtaa viikonloppuna Baltian liigan vierasotteluissa ensin lauantaina VHC Šviesa Vilniuksen ja sunnuntaina Dragūnas Klaipedan. Cocks johtaa Baltian Liigassa A-lohkoaan kahdella voitetulla ottelulla, B-lohkon kärki ZTR Zaporozhye on pelannut yhden ottelun enemmän ja voittanut kaikki kolme.

Cocksin valmentaja Gintaras Savukynas kertoo joukkueen harjoitelleen edeltäneissä SM-liigan otteluissa erilaisia puolustusmalleja ja kokeilleen myös uusia hyökkäyskuvioita. Strategiaansa hän ei tietenkään halua ennen peliä paljastaa, mutta tavoite on selvä.
– Aiomme todistaa jälleen kerran, että Cocks on Baltian paras joukkue.

Cocks onkin voittanut kaiken kaikkiaan 28. Baltian liigan ottelua putkeen. Viikonloppuna Baltian liigassa pelataan kaikkiaan yhdeksän ottelua kolmessa eri maassa. Vastustajat ovat Cocksille suht tuttuja.
– Pelasimme viime kaudella Šviesan kanssa samassa lohkossa, ja voitimme tuolloin molemmat ottelut, Savukynas kertoo.
– Dragūnas puolestaan on tuntemattomampi meille. Joukkueessa on paljon nuoria pelaajia, ja kentällä he korvaavat puutteet taidoissa energialla ja innolla. He ovat olleet Liettuan kovin joukkue jo useita vuosia, ja todennäköisesti saamme kovan vastuksen heidän kotikentällään. Heillä on iso ja uskollinen kannattajajoukko, varmaankin Liettuan paras.

Molemmat liettualaiset joukkueet taistelevat Liettuan liigassa paikasta kärjessä, ja hakevat kansainvälisistä peleistä tärkeää kokemusta ja itseluottamusta pelaajilleen.
– Meille nämä kaksi peliä ovat viimeinen testi ennen tärkeää EHF Cupin kotiottelua slovenialaista RD Riko Ribnicaa vastaan. Odotammekin isoa tukea Cocksin kannattajilta ja suomalaisilta käsipallofaneilta Siuntiossa!

VHC Šviesa Vilniuksen päävalmentaja Raimondas Maldžius toivottaa Cocksin tervetulleeksi Liettuaan. Šviesa kohtaa viikonloppuna Cocksin lisäksi HC Kehran, jonka Cocks on jo voittanut kahdesti.
– Aiomme ottaa pisteitä kotiin tänä viikonloppuna. Olisi hienoa ansaita täydet neljä, mutta se tulee olemaan erittäin vaikeaa. Aiomme kuitenkin taistella ankarasti, Maldžius toteaa eikä jää epäselväksi kumpaa vastustajistaan hän pitää kovempana.
– Baltian liiga on tärkeä nuorelle joukkueellemme, saamme pelata tiukkoja otteluita eri pelityylejä ja taustoja edustavia joukkueita vastaan. Päätavoitteemme on päästä mitalisijoille Liettuan mestaruudesta taistellessa, ja Baltian liigassa pyrimme välieriin.

Tiukka matka edessä – kovat pelit ja yli 1500 kilometriä bussissa

Cocksin kapteeni Teemu Tammiselle Baltian pelireissut ovat tuttuja. Tälläkin kertaa joukkue matkustaa bussilla yli 1500 kilometriä reittiä Riihimäki-Helsinki-Tallinna-Vilna-Klaipeda-Pärnu-Tallinna-Helsinki-Riihimäki.

– Matkustaminen ja syöminen oikein on näillä reissuilla se haastavin. Onnistunut reissu vaatii vastuiden jakamista ja huoltoryhmän auttamista. Pitkiin pelimatkoihin ladataan leffoja puhelin täyteen ja bussissa pidetään yllä hyvää huumoria ja mieltä. Muuten on piiiitkä reissu edessä, Tamminen naurahtaa.
– Šviesa on viime kaudelta tuttu ja hyvä joukkue. Dragūnasta ei ole pitkään aikaan kohdattu. Odotettavissa on joka tapauksessa kovia otteluita. Se, joka pelaa yhtenäisenä joukkueena voittaa – ja niin me pelaamme tällä hetkellä.
– Joukkueella hyvä henki ja nälkä jatkaa voittoputkea Baltian liigassa. Kyllä näin hyvällä joukkueella ja hengellä me tuomme molemmista otteluista Riksuun pisteet tuliaisiksi!

Cocksin joukkueesta ovat loukkaantumisten vuoksi sivussa vielä viikko sitten polvileikkauksessa ollut Andrei Novoselov sekä hyvää vauhtia toipumassa olevat Andre Udd ja Robin Sjöman. Sen sijaan Yury Lukyanchuk ja Roni Syrjälä nähtiin jo täydessä vauhdissa SM-liigan otteluissa.


– Pitkän poissaolon jälkeen ensimmäiset pelit olivat fyysisesti aika rasittavia, mutta nyt olen jo täysissä voimissa, Syrjälä kertoo.
– BHL-peleihin valmistaudun samalla tavalla kuin SM-liigan peleihinkin. Joukkueen kanssa katsotaan hieman videoita vastustajista ja harjoittelemme harjoituksissa pelillisiä asioita tulevia pelejä silmällä pitäen. Mitään erityisiä poppaskonsteja minulla ei ole.
Novoselovin loukkaantumisen myötä Syrjälällä on paljon vastuuta oikealla laidalla.
– Novo on hyvä ja varma pelaaja, jolla on usein suuri rooli peleissä. Pyrin kuitenkin olla ottamatta paineita itselleni. Teen oman pelisuoritukseni niin hyvin kuin pystyn ja sen on pakko riittää, Syrjälä sanoo.

Kehityskohteensakin hän tietää.
– Voisin mielestäni olla teknisempi pelaaja, joten siinä on kehitettävää. Sen lisäksi voisin olla rohkeampi ja ottaa enemmän riskejä joissain tilanteissa. Ajoittain pelaan liikaa varman päälle. Vahvuuteni on luultavasti nopeus sekä hyvä motivaatio oppia uutta.

Edellisen kauden menestys joukkueena on Syrjälän mukaan tavoitteena toistaa tänäkin vuonna.
–  Tietysti aina edelliskaudesta pitää pistää paremmaksi, joten toivoisin, että saamme EHF-Cupin lohkovaiheessa myös voitto- ja pistetilin auki!

©SMy

VHC Šviesa Vilnius – Cocks lauantaina 11.11. klo 17.00
Dragūnas Klaipeda – Cocks sunnuntaina 12.11. klo 14.00
Joukkueen kuulumisia reissusta Facebookissa ja Instagramissa!

EHF CUP – ottelu kalenteriin:
SUNNUNTAINA 19.11. KLO 16.30 Siuntio, Folksam Arena
Cocks – RD Riko Ribnica