Sunnuntaina 12.10. klo: 16:45 sai Cocksin tytöt vastaansa Porvoon Akilleksen 00-tytöt; varsin kova vastustaja, joka viime vuonna pelasi lähes samalla kokoonpanolla 99 ikäluokan sarjaa. Cocksin tytöillä ei ollut heti alusta päällä samaa energialatausta kuin viime viikonlopun Atlas pelissä. ”Unisuus” kostautui, kun vastustaja pelasi hienosti nousevalle laidalle 4 Janica Sjöström (7 maalia) paikkoja puolustuksen keskelle ja omat yritykset hyökkäyspäässä päätyivät hieman keskeneräisiin ratkaisuihin; ei oikein heittoa, ei oikein syöttoä, ei oikein ajoakaan. Tauolle mentäessä lukemat olivat 5-9.

Toisella puoliajalla Cocks sai yhä vahvemmin pelistä kiinni ja puolustusta tiivistettiin. Hyökkäyksissä Akilleksen maalivahti onnistui aika usein nollaamaan Cocksin tyttöjen yritykset. Lukemat olisivat saattaneet olla paljon rumemmat ilman Anni Rannan 17 torjuntaa. Cocksin kenttäpelaajista kunnostautui erityisesti Saara Kaukoranta kolmella maalilla ja kovalla asenteella. Hieman kaipaisi peliin niitä paljon harjoituksissa hierottuja kuvioita; niiden avulla olisi tämäkin peli ollut mahdollista kääntää kotiinpäin. Kausi on tosin vasta alussa ja mahdollisuudet ovat vaikka mihin.

Peli päättyi vieraille lukemin 9-15. Cocksin maalintekijät: Saara Kaukoranta 3, Sanni Mattila 2, Riina Sammatti 2, Sanni Vallin 1 ja Kaisa-Mari Salminen 1